Julkaistu: 25. toukokuuta 2024

Mikä on Dining by Amex?

Dining by Amex on yksi American Express Platinum -kortin eduista. Amex tarjoaa kortinhaltijalle ja hänen seuralaiselleen kuusi kertaa vuodessa kahden ruokalajin aterian. Ruokailuun sisältyy alku + pääruoka tai pääruoka + jälkiruoka. Juomista tulee tavanomaisesti maksaa erikseen. Etu koskee American Express -tiliä eli pääkortin ja rinnakkaiskortin haltijat voivat käyttää edun vain kerran kautta kohden vaikka kortteja olisi kaksi.

Dining by Amex -etu on käytettävissä vain American Expressin valitsemissa ravintoloissa, joita on Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella. Ravintolavalikoima vaihtuu kausittain ja keskimäärin se on koko ajan parantunut. Vuodessa on kuusi ajanjaksoa, jolloin jokaisena etua voi käyttää kerran. Dining by Amex -etu tunnetaan toisinaan myös Dinner for Two -etuna, mutta kyseessä on sama asia.

American Express -asiakkaille on tavanomaisesti oma ruokalista. Tämä on yleensä otos ravintolan täydellisestä ruokalistasta eli ihan mitä tahansa listalta ei voi tilata. Tilattavissa olevien ruokavaihtoehtojen määrä on vaihdellut yhdestä kymmeniin. Listan ruoat ovat kokemuksemme mukaan olleet hyvälaatuisia eli ei ole erityistä pelkoa, että asiakkailla tarjottaisiin vain listan halvimpia tuotteita. Jotkut ravintolat tekevät lisämyyntiä tarjoamalla useampia tai laadukkaampia vaihtoehtoja lisämaksua vastaan.

Etuun ei sisälly lisäpalveluita kuten juomia tai jälkiruokakahveja. Asiakkaan tulee maksaa ne erikseen ravintolaan.

Miten Dining by Amex toimii?

Kortinhaltijan tulee asentaa puhelimeen American Express Experiences -sovellus. Sen Dining by Amex -toiminnon alla näkyy ajanjaksot, joina etu on käytettävissä. Ajanjaksoja on vuodessa kuusi ja yksi ajanjakso kestää noin kuukauden.

Sovelluksesta näkee myös ravintolat, joissa edun voi hyödyntää. Ravintoloihin tulee varata pöytä sovelluksen tarjoaman linkin kautta ja varaukseen on hyvä laittaa tieto, että kyseessä on Dining by Amex -ruokailu. Pöydän varaaminen on yksinkertaista ja pöytiä on runsaasti saatavilla. Viime hetkenkin varauksen onnistuvat useisiin ravintoloihin.

Ravintolaan saapuessa tulee mukaan ottaa Amex-kortti ja puhelin, johon on asennettu Experiences-sovellus. Tarjoilija pyytää asiakasta lukemaan QR-koodin sovelluksella, mikä aktivoi edun. Koodin lukemisen jälkeen etu on aktivoitu ja ruokailutapahtuma voi alkaa. Ilman sovellusta etua ei voi aktivoida, joten on tärkeää, että Experiences-sovellus on mukana. Ennen ensimmäistä käyttökertaa etu tulee ottaa käyttöön sovelluksessa, mikä vie muutaman päivän. Sovellukselle tulee antaa puhelimen kameran käyttöoikeus, jotta QR-koodin luku onnistuu.

Amex Experiences -sovellus
Dining by Amex -etua, kuten muitakin Amexin etuja, hallitaan Amex Experiences -sovelluksella.

Kokemuksiamme Dining by Amex -edusta

Olemme käyttäneet Dining by Amex -etua lukuisia kertoja. Kerromme lyhyesti kokemuksistamme valituissa ravintoloissa.

Lucy in the Sky

Lucy in the Sky on näköalaravintola tornitalossa Espoon Keilaniemessä. Se tarjoaa kesäisin upean näköalan merelle, Espooseen ja Helsinkiin, mutta myös talvella ravintola on tunnelmallinen. Ravintolalla on myös ulkoilmaterassi. Lucy in the Sky on hyvin suosittu, joten pöytä kannattaa varata ajoissa.

Olemme käyttäneet Dining by Two -etua Lucy in the Skyssa heinäkuussa ja helmikuussa. Menu heinä- ja helmikuussa oli erilainen, mutta ruoka oli molemmilla kerroilla maukasta. Erityisesti heinäkuussa nauttimamme Wieninleike oli erinomainen.

Ravintola on kansainvälinen, joten palvelua ei välttämättä saa suomeksi. Tornitalon vieressä on kohtuuhintainen parkkihalli ja alueelle pääsee myös metrolla. Ravintolassa on lämmin mutta bisneshenkinen tunnelma sen sijainnista johtuen. Tämä ravintola on kenties espoolaisen Amex-kortinhaltijan ykkösvalinta.

Lucy in the Sky on oiva kesäravintola.

Schnitzel
Toisella kerralla syömämme leike ei ollut aivan niin maukas kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tämäkin annos oli kauniisti aseteltu ja herkullinen.

Villa Lilla

Olemme vierailleet Espoon Leppävaarassa sijaitsevassa Villa Lillassa kahdesti Amex-edun turvin. Ravintola sijaitsee kotoisassa puutalossa hieman liikenteeltä syrjässä mutta ravintola on helposti saavutettavissa. Sekä alue että ravintola on tunnelmallinen. Henkilökunta on erityisen ystävällistä ja osaavaa. Tämä ravintola on kenties yksi suosikeistamme. Ravintola on ollut Amexin valikoimassa lähinnä vain kesäkautena.

Ruoan laatu on ollut moitteetonta. Pienenä puutteena mainittakoon, että edellisen lounaan aikana palvelu oli huomattavan hidasta vaikka ravintola oli lähes tyhjä. Onneksi meillä ei ollut kiirettä. Pikaiseksi lounaspaikaksi emme tätä suosittele vaan Villa Lilla on enemmänkin premium-lounaspaikka.

Ravintolaan pääsee kätevästi autolla ja sen edessä on muutamia ilmaisia pysäköintipaikkoja. Leppävaaraan on myös hyvät joukkoliikenneyhteydet, mutta koska ravintola on hieman syrjässä, tulee varautua kävelemään viimeiset metrit.

Villa Lilla
Villa Lilla saattaa muistuttaa isoäitisi kotia. Ravintola on erittäin viihtyisä ja rauhallinen.

Albina

Albina Helsingin Vallilassa oli hienoinen pettymys. Tilat olivat viihtyisät ja ravintola oli modernin retro. Sen sijaan palvelu ei ollut samaa tasoa kuin muissa Amex-ravintoloissa ja ruoka-annokset olivat pieniä ja makukaan ei täysin meitä miellyttänyt. Suolaa ei oltu säästelty. Saattaa kuitenkin olla että meillä kävi vain huono tuuri, joten suosittelemme antamaan tällekin ravintolalle mahdollisuuden. Ravintola nimittäin tuntui olevan hyvin suosittu ja Vallilan alue on tunnelmallista kesäiltaisin.

Kirsikka

Kirsikka on oiva suomalainen ravintola historiallisessa Hakaniemen kauppahallissa Helsingin keskustassa. Kävimme siellä talvella ja ruoka oli erinomaista ja meidän palveltiin ammattimaisesti ja miellyttävästi. Ravintola on erikoistunut lähiruokaan.

Koska olimme liikkeellä perjantaina, oli ravintola täynnä, mikä teki siitä ikävästi meluisan. Pöydät olivat myös liian lähellä toisiaan, mikä heikensi ruokailukokemusta. Koska ruoka oli niin maukasta ja palvelu hyvää, palaamme tähän ravintolaan, mutta arki-iltana.

Hakaniemen kauppahalli
Kirsikka sijaitsee Hakaniemen kauppahallissa, ja se on auki myös silloin kun itse kauppahalli ei ole enää auki.

Farang

Farang on aasialainen ravintola Kampissa. Sisustus on tyylikästä, mutta ei erityisen aasialaista. Vierailumme perusteella sama pätee ruokaan: nimellisesti ruoka on aasialaista, mutta muistuttaa ja maistuu enemmänkin länsimaalaiselle ruoalle. Voisimmekin todeta, että Farang on hieman epäaito kaakkoisaasialainen ravintola.

Vierailumme aikana Farangissa Amex-asiakkaille tarjolla oli maistelulista, joka oli suppea. Ruoka-annokset olivat pieniä, joten moni poistui ravintolasta nälkäisenä. Lisäpalveluita (enemmän ruokaa) myytiin ahkerasti. Koko henkilökunta ei palvellut suomeksi. Vaikka asiakaspalvelu oli erittäin ystävällistä, tarjoilijoille sattui yllättävän paljon virheitä. Suosittelemme silti antamaan ravintolalle mahdollisuuden, sillä sen sijainti on hyvä, sisustus on tyylikästä ja ruokakin on maukasta. Ravintola sopii erinomaisesti heille, joille aasialainen ruoka ei ole pääasia.

Jim Lim

Jim Lim on kaakkoisaasialainen ravintola Helsingin Telakkarannassa hieman keskustan ulkopuolella. Aasialaiseksi ravintolaksi Jim Lim näyttää melko länsimaalaiselle, mutta sillä eräs on etu: sen ruoat ovat erinomaisia.

Vierailumme aikana meille ei annettu omaa Amex-ruokalistaa vaan saimme tilata ruoat aivan normaalilta listalta. Lisäpalveluiden myynti ei ollut aggressiivista. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, vaikkakaan kaikki eivät osanneet suomea. Käyntimme oli kaikin puolin miellyttävä.

Jälkiruoka
Jim Limin ruoka oli erinomaista. Jälkiruoaksi nautimme jäätelöä ja sorbetia.

Annamme tälle ravintolalle vahvan suosituksen.

Salutorget

Salutorget on keskeisen sijaintinsa vuoksi suosittu turistiravintola Helsingin Esplanadilla. Ravintolaan pääsee erinomaisesti joukkoliikenteellä, mutta omalla autolla saapuvien on vaikea löytää pysäköintipaikkaa läheltä. Salutorgetin vahvuus on sen upeat tilat vanhassa pankkisalissa, mikä luo upeat puitteet ruokailulle.

Ravintola Salutorget
Ravintola Salutorget sijaitsee Esplanadilla.

Vierailimme Salutorgetissa kesällä Amex-edun turvin. Ravintola salli vierailut myös lounasaikaan. Saimme tilata ruoat normaalilta listalta, mikä on aina positiivista. Annokset olivat erinomaista suomalaista laaturuokaa ja palvelukin toimi moitteetta. Palvelua oli saatavana suomen kielellä. Suosittelemme vierailemaan vähintään kerran Salutorgetissa.

Ruokasali
Ravintolan ruokailutila on vanha pankkisali.
kahvi
Laadukkaan ravintolan tunnistaa jälkiruokakahvista. Se tarjoillaan tyylikkäästä kupista, mikä on osa kahvinautintoa.

Mat Distrikt

Mat Distrikt on suosittu ravintola Helsingin Ullanlinnassa. Se sijaitsee lähellä keskustaa, joten ravintolaan saapuminen on helppoa joukkoliikenteellä. Ravintolan lähellä on myös kadunvarsipaikkoja autoileville. Mat Distrikt on laadukas fine dining -ravintola, jossa kaikki osa-alueet toimivat hyvin yhteen.

Vierailimme Mat Distriktissä syksyllä eräänä perjantai-iltana. Ravintolasali oli jo alkuillasta kansoitettu Amex-asiakkailla. Emme saneet valita ruokaa tavanomaisesta ruokalistasta, vaan meille ja muille Amex-asiakkaille tarjolla oli vain muutamia ruokavaihtoehtoja. Ruoka oli maukasta ja palvelukin sujuvaa. Miinuksena mainittakoon, että ravintola lähes pakotti korttimaksajat antamaan tippiä, mikä ei ole mieluisa käytäntö Suomessa.

Tee
Jälkiruokajuomat eivät sisälly Amexin tarjoukseen vaan niistä maksetaan erikseen. Hyvä tee kruunaa maukkaan aterian.

Onko Dining by Amex hyvä etu?

Dining by Amex on hyvä etu niille, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla, Turussa tai Tampereella. Muiden on sitä vaikea käyttää maantieteellisesti suurin kaupunkeihin keskittyneen ravintolavalikoiman vuoksi. Etu antaa vastinetta kortin kalliille kuukausimaksulle ja monella se lieneekin yksi syy pysyä American Express -jäsenenä. Tärkeimmät Amex-kortin edut ovat suunnattu matkailuun, joten Dining by Amex on hyvä lisäetu etenkin niille, jotka eivät matkusta usein.

Meille Dining by Amex on mukava lisäetu, mutta matkustamisen edut ovat pääsyy jäsenenä pysymiseen.

Dining by Amex -edun huonoja puolia

Dining by Amex ei ole täydellinen etu, vaan siinäkin on hieman kehitettävää.

Suurin puute koskee Helsingin, Turun ja Tampereen ulkopuolella asuvia: heidän on vaikea hyödyntää etua, sillä ravintolat ovat keskittyneet edellä mainittuihin kaupunkeihin.

Tietyt ravintolat ovat huomanneet mahdollisuuden myydä lisäpalveluita hieman liian aggressiivisesti. Dining by Amex -edun ruokalistasta on tehty näennäisen suppea, ja asiakkaille markkinoidaan korvaukseksi hintavia lisäpalveluita. Tällöin edun arvo jää vähäiseksi, sillä lisäpalveluiden kanssa ruokailusta saattaa tulla yllättävän kallis. Onneksi moni ravintola sallii edelleen ruoan valikoimisen vapaasti normaalista ruokalistasta.

Dining by Amex -edun suosion kasvaessa ravintoloiden asiakasmäärät ovat kasvaneet. Suosittelemme käyttämään etua arki-iltana, jos et halua ruokailla täyteen varatussa ravintolassa. Arki-iltaruokailut ovat rauhallisempi mutta silti tunnelmallisia.

Kortin hankkiminen

Tutustu arvosteluumme American Express Platinum -kortista, jotta saat kattavammin tietoa sen eduista. Artikkelissa annamme myös vinkin, mistä voit saada rahanarvoisen suosittelukoodin.

Loppusanat

American Express -kortin Dining by Amex -etu on oiva lisä kortin muihin etuihin. Vastaavaa etua eivät muut kortit tarjoa. Edun avulla tulee käytyä uusissa ravintoloissa ja kokemuksemme mukaan maukkaan ruoan saaminen on lähes varmaa.

Pelkästään tämän edun vuoksi korttia ei kannata hankkia, mutta jos kortin muutkin edut ovat mieluisia, on Dining by Amex oiva lisäetu pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella asuville. Edun käyttö on tehty helpoksi ja olemme käyttäneet sitä sujuvasti.